Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Lime Club: Jami Faltin, Pyrythekid, Kerza, Ihajust

marraskuu 11, 2022

10,00€

PYRYTHEKID

Suomen rap-pääkaupungiksi kutsutusta Jyväskylästä kotoisin oleva Pyrythekid tuo Suomen räppikentälle uutta soundia.

Jami Faltin

Jami Faltinin tarina on ainutlaatuinen. Hän on kasvanut kahdessa maassa – Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin kielellä alkoi myös riimittely. Hän kirjoitti runoja elämästään Tukholman lähiöissä. Vuonna 2017 hän voitti Ortens bästa poet -lavarunouskilpailun ja päätyi kiertämään naapurimaan lavoja omia runojaan lausuen. Urapolku ruotsiräppiin oli avautumassa, mutta sitten elämän pyörteet toivat hänet takaisin Suomeen.

Kerza

Lavalla nähdään myös tällä hetkellä kovassa nousussa oleva Kerza!

Ihajust

Ihajust on Turkulainen independent artisti, jonka ura vasta alkutekijöissä mutta vahvassa nousussa. Juuri uuden sinkun Andren kanssa julkaissut Ihajust, valloittaa musaskeneä popahtavalla ja melodisella tyylillään, sekä samaistuttavalla persoonallaan. Lupaavalta artistin alulta saa odottaa energisyyttä ja hyvää meininkiä.

Liput ennakkoon 10€ ovelta 12€

LIPPUJA ON SAATAVILLA VIELÄ OVELTA! Ennakkomyynti loppuu klo 21:00.

Ovet 22:00
22:30 Ihajust
23:00 Kerza
00:00 Jami Faltin
01:00 Pyrythekid

Liput

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Liput are no longer available

Tiedot

Päivämäärä:
marraskuu 11, 2022
Hinta:
10,00€
Tapahtumaluokat:
,

Tapahtumapaikka

Utopia Club
Humalistonkatu 8
Turku,
+ Google Map