
- Tämä tapahtuma on mennyt.
Geoff Tate (USA) + LEKSI (USA)
to 9.03.

Queensrÿche-yhtyeen alkuperäinen laulaja maaliskuussa 2023 Suomeen!
Geoff Tate yhtyeineen nähdään Turun Utopia Clubilla 9. maaliskuuta 2023.
Illan käynnistelee yhdysvaltalainen rockin, popin ja progressiivisten soundien yhtye LEKSI.
19:00 Ovet
20:00 LEKSI
21:00 Geoff Tate
Geoff Tate oli perustamassa Queensrÿche-orkesteria 1980-luvun alussa. Bändistä kehittyi muutamassa vuodessa progressiivisen metallin suunnannäyttäjä, jonka Rage for Order -albumi vuodelta 1986 määrittelee vahvasti taitoa ja näkemystä vaativaa heavyn alalajia.
Geoff Tate vastasi osasta Queensrÿchen sanoituksista, jotka leimasivat bändin “ajattelevan miehen metalliksi”. Taten pohdiskelut ja yhteiskuntakritiikki ja bändin kunnianhimo synnyttivät joka tapauksessa suurteoksia.
Konseptialbumi Operation: Mindcrime vuodelta 1988 ja sitä seuranneet Empire ja Promised Land olivat sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä.
Queensrÿchen 1990-luvun alkuun sijoittuneen kultaisimman kauden suurimmat hitit olivat Grammy-ehdokkaat iätön balladi Silent Lucidity ja tukkahevimäinen I Don’t Believe in Love.
Queensrÿchen ja Geoff Taten tiet erosivat vuonna 2012. Vokalisti on jatkanut sen jälkeen uraansa sekä Operation Mindcrime -yhtyeen kanssa että omalla nimellään. Viimeisin Geoff Tate -albumi Sweet Oblivion ilmestyi vuonna 2019.
Keikalla on luvassa läpileikkaus Geoff Taten suurimmista hetkistä ja tunnetuimmista hiteistä. Empire-klassikko on jo saavuttanut 30 vuoden iän ja Rage for Order on myös vahvasti mukana ohjelmistossa.
Rob Halfordiin ja Bruce Dickinsoniin verrattu heavyn kultakurkku Geoff Tate pääsee jälleen näyttämään, miksi hän on yksi genren elävistä legendoista.
geofftate.com
facebook.com/GeoffTateOfficial
utopiaclub.fi
nem.fi