Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

M

la 4.05.

16,00€

M julkaisee “Mustarastaat tulivat” -albumin 1. maaliskuuta ja sujahtaa sen myötä myös Utopian lavalle.

Juuri ennen kuumeen nousemista
lapsi ehti kertoa linnuista
Se tiesi niiden tulosta
ja että ne lentävät lujaa

M-artistinimen takaa löytyy laulaja-lauluntekijä Minja Koski. M:n musiikki on uljaan mystistä elektropoppia, joka on täynnä lämmintä haikeutta, pehmeää minimalismia ja toismaallisten tarinoiden poukkoilevaa kujeilua. Tarinat ovat kuin tajunnan läikähdyksiä, faktan ja fiktion rajatilojen taivutusta, arkisen ja absurdin vinksahtaneita kohtaamisia. M on omintakeisella ilmaisullaan lunastanut paikkansa suomalaisen popskenen kiinnostavimpien artistien joukossa. Keikoilla Kosken lisäksi nähdään tuttuun tapaan kaikilla viidellä albumilla vaikuttaneet tuottaja-muusikko Miikka Ahlman sekä muusikot Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen ja Simo Saukkola.

Aikataulu:
20:00 ovet auki
21:00 M

Varaathan saapuessasi riittävästi aikaa pääsylippujen tarkistukseen ja eteispalvelussa asiointiin. Ennakkomyynti päättyy tuntia ennen ovien aukaisua.

Liput:
16€ (http://utopiaclub.fi)
17€ ovelta, mikäli jäljellä

Esteettömyys:
Keikkasali sijaitsee rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Ylös pääsee kulkemaan vain portaita pitkin, joita on yhteensä 35. Salissa kynnyksiä. Ei inva-wc:tä. Seisomakatsomo (istumapaikkoja rajoitetusti salin takaosassa).

K-18

 

Liput

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Pääsylippu
M / 4.5.2024
16,00
327 lippua jäljellä

Tiedot

Päivämäärä:
la 4.05.
Hinta:
16,00€

Tapahtumapaikka

Utopia Club
Humalistonkatu 8
Turku,
+ Google Map